0
Tarjouskori
Korissa ei ole yhtään tuotetta
Jatka selailua

toukokuu 16, 2023

Puuha mukana Taitaja 2023 / Skills 2023 -kilpailussa

Viime viikolla Espoossa kisailtiin Taitaja 2023 -ammattitaitokilpailussa. Eri alojen ammattitaidon suomenmestaruudesta kisaili finaaliosuudessa lähes 400 ammattiin opiskelevaa nuorta 47 eri kilpailulajissa. Osa lajeista oli erityistä tukea tarvitseville, ja joissain lajeissa oli mukana myös kansainvälisiä kilpailijoita. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry ja tämän vuoden päävastuullinen toimija Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia.

”Haluamme olla mukana tukemassa suomalaisen ammattiosaamisen kehittämistä ja nuorten työllistymistä. Tälläkin hetkellä Puuhalla työskentelee kaksi Omniasta valmistunutta viherrakentajaa sekä yksi koulun opiskelija. Tiivis yhteistyö yritysten ja oppilaitosten välillä palvelee yleensä molempia tahoja”, kertoo Puuhan toimitusjohtaja Erkan Fere.

Viherrakentaminen on tekninen ammattiala, jossa tulee hallita koneet ja laitteet mutta myös kasvillisuuden käyttö ja tuntemus. Kilpailulajin tehtävät perustuivat puutarha-alan perustutkintoon, jonka ammattinimike on puutarhuri. Kilpailutehtävä sisälsi kivetysten tekoa, istutuksia sekä Puuhan metallirunkoiset puupenkit koottavaksi ja kiinnitettäväksi. Tehtäväalue sijaitsee Tapiolan Honkahallin kupeessa.

”On hienoa nähdä kuinka vähäisellä käytöllä aikaisemmin ollut nurmialue muotoutui hyötykäyttöön samalla palvellen Honkahallin asiakkaita jatkossa. Korkeatasoista osaamista finalisteilta!” Fere totesi kilpailupaikalla.

Valokuvat: Hanna Borg, @hannahunaja

Sivukartta