Yhteistyömme suunnittelijoiden kanssa
Suunnitteletko käytännöllistä leikkipihaa taloyhtiöön tai eri ikäryhmiä palvelevaa puistoaluetta kaupunkimiljööseen? Vai onko toiveissa mielikuvituksellinen ja erottuva maamerkki? Monikäyttöiset, turvalliset ja näyttävät leikki-, liikunta- ja kuntoilualueet ovat erikoisosaamisaluettamme. Tiedämme, mitä niiden suunnittelussa tulee huomioida, ja olemme apunasi suunnittelun kaikissa vaiheissa.
Tutustu toteuttamiimme kohteisiin >>
Suunnittelun tueksi Puuhan ammattilaiset
Me Puuhalla olemme oman alamme ammattilaisia: meillä on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus leikki-, liikunta- ja kuntoilualueiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Suosittelemme lämpimästi hyödyntämään asiantuntijoidemme erikoisosaamista suunnitteluprosessin alusta saakka. Leikki-, liikunta- ja kuntoilualueiden suunnittelussa on huomioitava esimerkiksi se, millaiselle alustalle alue rakennetaan, kuinka suuret turvaetäisyydet välineillä tulee olla ja mitkä määräykset ja säädökset vaikuttavat alueen toteutukseen. Monesti tällaisten seikkojen huomioiminen heti suunnittelutyön alkuvaiheessa on kustannustehokkaampaa kuin muutosten tekeminen projektin viimemetreillä.
Ota yhteyttä ja pyydä asiantuntijamme avuksesi >>
Mukautuvat ja personoitavat tuotteet
Suurin osa tuotteistamme valmistetaan Turun tehtaallamme. Kotimainen tuotanto mahdollistaa sen, että voimme personoida tuotteemme suunnitelmasi mukaisiksi. Moduulirakenteiset leikkivälineemme on helppo mukauttaa suunniteltavaan alueeseen sopiviksi: elementtien paikkaa voi vaihtaa ja niiden määrä voi tarpeen mukaan lisätä. Tuotteiden visuaalisuutta voidaan myös muokata – esimerkiksi Turun Saukonojanpuiston leikkivälineissä on saukon kuvia ja Naantalin Toripuiston välineissä Naantalin vaakuna. Laaja tuotevalikoimamme mahdollistaa näyttävät, modernit, monipuoliset ja turvalliset kokonaisuudet.
Tutustu tuotteisiimme >>
Yhteistyökumppanimme Spielart:n avulla voimme luoda mielikuvituksellisia huumorilla höystettyjä yksilöllisiä ulkoilualueita. Käsityönä toteutetut välineet ovat nähtävyyksiä jo itsessään.
Vastuullista leikin ja liikunnan iloa
Suurin osa tuotteistamme valmistetaan ja kootaan tehtaallamme Turussa. Vastuullisuus sen kaikissa muodoissaan on meille tärkeää. Olemme sitoutuneet jätemäärän vähentämiseen, jätteiden mahdollisimman tarkkaan lajitteluun, toiminnastamme koituvien päästöjen vähentämiseen sekä ensisijaisesti kierrätettävien materiaalien käyttöön. Tuotteidemme kuluvat osat ovat korjattavissa ja vaihdettavissa, mikä mahdollistaa pitkäikäiset leikki-, liikunta- ja kuntoilupuistot, joiden välineet voidaan uusimisen sijaan pitää huipputerässä asianmukaisilla huolloilla. Käytämme materiaaleja, jotka osaltaan mahdollistavat tuotteidemme pitkän käyttöiän.
Tutustu tarkemmin arvoihimme >>
Lue lisää vastuullisuudesta >>
Lataa tuotteemme ProdLib-tuotekirjastosta
Suunnittelutyötä helpottaaksemme tarjoamme kaikki tuotteemme suunnittelijoiden käyttöön ProdLib-tuotekirjastossa, josta voit ladata tuotteemme AutoCAD- ja Revit-ohjelmille. Tuotekirjaston käyttö on maksutonta, ja voit ladata tuotteemme sieltä DWG-tiedostomuodossa sekä 2D- että 3D-versioina. Sovellus ilmoittaa automaattisesti uusista mahdollisista tuotepäivityksistä ja -sisällöistä. ProdLib-tuotekirjastosta saat 2D- ja 3D-mallien lisäksi tiedot esimerkiksi tuotteen koosta, sen vaatimasta tilasta, asennusalustasta ja materiaalista. Voit koska tahansa myös kääntyä ammattilaistemme puoleen, jos tarvitset lisätietoja tuotteistamme.
Katso tästä Puuhan tuotteet ProdLibissä >>